Noonan ensimmäiset “tokotreenit”

Jätä kommentti

Eilen käytiin serkun mökillä. Siellä oli hälinää ja meno oli kova. Ihmisiä oli paikalla ja viisi koiraa myöskin. Noonaa ei pelottanut yhtään, pentu lähti vaan reippaasti tutkimaan paikkoja ja ei ollut mitään väliä että kenen kanssa hengaa. Alkaa melkein pikkasen huolestuttaa toi että lapsi vaan lähtee omia reittejä jo tekemään, se ei nimittäin välitä yhtään vaikka jäisi yksin jonnekin. Noonan kanssa ollaan kotonakin reenattu yksinoloa, välillä jäänyt yksin Bellan kanssa ja välillä ihan yksin. Lapsi on ollut vapaana koko talossa ja nukkunut koko sen ajan kun on ollut yksin. Nojoo mutta vielä pikkasen mökkireissusta. Paikalla oli myös serkun labbispentu Kasper, joka oli jo huomattavasti isompi kuin meidän pikku Noona. Pennuilla oli niin paljon muuta tekemistä etteivät edes ehtinyt huomata toisaan. Kasper nukahti, mutta Noonahan oli hereillä koko ajan. Silloin Noona vasta huomasi että Kasperin kaa voisi pikkasen reihua. Noona jaksoi sitten kiusata Kasperia koko ajan kun Kasper nukkui, repi hännästä ja korvista, haukkui ja juoksi hepulispurtteja. Kasper ei paljon välittänyt vaan jatkoi nukkumista. Kasper heräsi ja silloin oli jo ihan toinen meno, pennut veti spurtteja ympäri pihaa ja meinasivat ja tippua veteen molemmat… Noonalla oli hauskaa ainakin ja oli kyllä ihan poikki kun pääsi kotiin monen tunnin riehumisen jälkeen… Kerrankin!

Tänään sitten sattui jotain ikävää. Äiti lähti Bellan kanssa lenkille. Yhtäkkiä äiti soittaa ihan paniikissa että Bella on hävinnyt! Äiti oli etsinyt jo noin kymmenen minuuttia ja Bellaa ei näkynyt missään. Äiti oli vaan kävellyt ja yhtäkkiä huomannut että koira ei enää seurannutkaan häntä. Bella ei ole koskaan ennen lähtenyt niin kieltämättä oli aika pelottava tunne. Jätin Noonan yksin kotiin nukkumaan ja lähdin pyörällä etsimään. En melkein uskaltanut pitää silmät auki koska olin ihan varma että koira makaa yliajettuna jossain tiellä. Odotin koko ajan että kohta äiti soittaa että Bellaa on löydetty, mutta niin ei käynyt. Löysin äidin ja hän oli ihan paniikissa ja oli ihan varma että joku on varastanut Bellaa. Ihanaia ihmisiä auttoivat meitä etsimään, oli autoilijoita sekä koiranulkoiluttajia mutta kukaan ei nähnyt mitään…
Tuli jo itku ja huusin ja kiljuin mutta koiraa ei näkynyt missään. Sitten yhtäkkiä autoilija seisoi ja vilkutti mulle että pitää tulle sinnepäin. Siellä meidän ihana pieni lumipallo seisoi keskellä teitä aivan paniikissa koko koira! Häntä oli ihan jälkojen välissä ja Bella ei edes tunnistanut mut vaikka kutsuin sitä. Vasta kuin olin viisi metriä koirasta toinen hoksasi että kuka olin, Bella alkoi huuta ilosta ja oli aivan loppu koko koira…
Todennäköiseti Bella oli jäänyt syömään jotain ihanaa ja sitten äiti oli mennyt takasin päin kun hän lähti etsimään Bella, Bella taas oli jatkanut eteenpäin ja ei löytänyt äitiä mistään. Koiraa kun tunnen niin teidän että on saattanut iskeä aikamoinen paniikki kun äiti ei löytnyt mistään. Kaikki on varmaan kävellyt ristiin ja kuin ruoho oli noin polven korkuinen niin se meidän pieni koira ei niin helposti näy siitä. No onneksi kävi näin hyvin tällä kertaa, ja samaa en halua kokea enää ikinä!

Illalla oli sitten tiedossa Noonan ensimmäiset tokotreenit! Bella jäi kotiin lepäämään, koska oli vieläkin ihan poikki. Pieni porukka oli menossa reenaamaan tokoa itsenäiseti joten ajattelin liittyä mukaan Noonan kanssa. Saavuimme paikalle ja kaikki olivat jo alkaneet reenaamisen. Noonan mielestä se oli niin hauskaa nähdä muita koiria. Noona oli aivan loistava, osaa todella taitavsti keskittyä ja tekee sen mitä vatii. Ensin reenasin istumista, sen Noona jo osaa ja nyt pideneettiin vähän se aika että pitää pysyä paikalla.
Sen jälkeen riehuttiin vähän pallon kanssa kunnes taas alettiin reenaamaan, ja tällä kertaa oli maahan meno. Se oli ihan uusi juttu Noonalle ja namilla sain sen menemään maahan, tää oli vaan pelkkää leikkiä Noonalle ja ei se edes tajunnut että se teki joku liike. Taas otettiin vähän paussia.
Muut reenasivat sitten paikalla oloa, ja Noonan kanssa menimme siihen samaan riviin samalla tavalla kuin muutkin. En toki jättänyt Noona siihen makaamaan vaan reenattiin maahan menoa siinä sitten.
Sari sitten neuvoi että miten kannattasi sivulle opettaa, ja pari kertaa koklasin. Kotona jatketaan sitten enemmän. Se oli nyt se mitä Noonan kanssa harjoittelin tällä kertaa, lopussa Noona sai sitten reihua vapaana. Nyt muut koirat ei pelota yhtään enää, vaan rohkeasti toinen menee sinne kiusaamaan muita!
Muut koirat mene sitten uimaan ja Noona seurasi siinä vieressä. Saa kyllä valvoa tota lasta koko ajan koska ei näköjään pelota mitään.
Käveltiin kotiin ja reihuttiin vielä tunnin sen jälkeen… sitten sammui lapsi ja nyt heräsi taas!

Juhannus ja Noonan ensimmäinen viikko kotona

Jätä kommentti

Hei taas! Noonan kanssa menee aivan loistavasti! Yks päivä tuli oikein tippa linssiin kuin oikein rupesin miettimään miten onnekas olen, siis ihan oikeasti Noona on aivan täydellinen paketti mulle ja en voisi toivoa enemmän <3
Lapsi on täynnä energiaa, peloton, ystävällinen ja söpö. Tekemisien intoa löytyy ainakin! Noona ja Bella tulevat hyvin toimeen, lapsi uskaltaa jo pikkasen roikkua kiinni Bellassa.
Noonan kanssa tehdään melkein joka päivä pieni metsälenkki tai peltolenkki niin että lapsi saa juosta vapaana ja riehua. Noona osaa jo käyttää valjaita sekä kaulapantaa. Ruoka maistuu (vähän liiankin hyvin), ja lapsi osaa ja kerjätä sekä varastaa :) Noonan barf-ruoka saapui eilen, ja voi että että maistuu hyvältä Noonan mielestä!

Olin töissä koko juhannuksena… mutta juhlia ehtii kuitenkin aina! Perjantaina Noona pääsi ensimmäistä kertaa mukaan veneilemään. Vähän jänskätti alussa ja vähän jopa huudettiin. Sitten lapsi hiljeni ja nukahti. Saavuimme perille, Johannan ja Jensin mökille, siellä oli myös paljon muita ihmisiä sekä lapsia. Noona oli ihan täys sekoboltsi, riehui ja riehui. Noonan mielestä se on niin hauskaa kun lapset kiljuu ja huuta? Noona lähtee vaan vieraan ihmsien mukaan tutkimaan maailmaa eikä se välitä yhtään vaikka jäisi yksin jonnekin. Rohkea pentu.
Parin tunnin jälkeen jatkoin matkaa Noonan kanssa, ja seuraava kohde oli Begravningsholman. Siellä oli sitten vielä enemmän ihmisiä, ehkä noin 20-30. Siellä oli jo täys meno päällä ihmisit kävivät uimassa, ja siellä grillattiin ja musiikki piti aikamoista meteliä. Alkoi pikkasen jännittää että onko tämä paikka liian paljon Noonalle. Ihan turhaan jännitin… Lapsi oli heti siellä ihmiskasan keskellä ja keräsi huomiota. Kaikki saivat silittää ja leikkiä lapsen kaa. Musiikki ei haitannut yhtään, en ole varma jos lapsi edes huomasi että siellä oli musiikkia..? Ensin Noona sai riehua vapaana, kunnes se huomasi että ruokaa ois “tarjolla”, ehti jo varastaa yhden pojan pihvi. Onneksi toi lapsi ei ehtinyt syödä mitään koska olin HETI paikalla pelastamassa lihaklönttiä Noonan suusta. Piti laittaa lapsi kiinni koska se oli koookoo ajan menossa varastamaan jotain hyvää. Parin tunnin päästä oli taas lähtö, ja tällä kertaa Svartholmaan.
Siellä lapsi nukahti aika heti, ja nukkui niin nätisti mun sylissä. Lapsi oli taas parisen tuntia siellä kunnes vein sen kotiin nukkumaan ja ite lähdin takasin. Oli kyllä rankka ilta pennulle mutta hvyin Noona pärjäsi, ja on toi lapsi niin rohkea!
Lauantaina lapsi sai olla kotona koko päivän rankan illan jälkeen. Illalla tuli sitten pieni kaveriporukka meille, ja Noona esitti miten illalla vedetään hepulikohtauksia, ei meinannut toi lapsi sammua koskaan.
Sunnuntaina mulla oli vapaapäivä ja vietin koko päivän takapihalla Noonan kanssa. Sunnuntaina Noona oli aivan yli-villi. Heräsi puol yhdeksältä ja riehui kolmeen asti kunnes vihdoin nukahti, noin tunniksi. Paritalossa kun asutaan niin naapuritkin tulivat ulos takapihalle. Myös heidän koirat, kessu Nalah ja lapinkoira Isak liittyivät seuraan. Noona riehui niitten kaa koko ajan, ja Noonalla oli hauskaa ainakin…

Eilen, eli maanantaina oli sitten viimeiset Loviisan reenit ennen taukoa. Ei ollut normaalitreenit tällä kertaa vaan oli leikkimieliset kisat tiedossa. Ensimmäisen kisan nimi oli Monopoolia. Oli tietty aika ja sen ajan aikana piti juosta niin paljon esteitä kuin mahdollista, ja tietyt esteet aintoivat enemmän pisteitä uin toiset. En muista miten paljon pisteitä ehdittiin saada kasaan Bellan kanssa, mutta oli ihan ok suoritus kuitenkin.
Seuraava kisa oli sitten sellainen ettei saanut käyttää ääntä vaan piti juosta tietty rata ihan hiljaa. No heti toiseella esteellä alkoi suu käydä ja ainakin viisi sanaa ehdin huutaa kunnes taas muistin pelisäännöt… viisas minä! Muuten oli ihan hyvä suoritus ja olin hiljaa loppumatkan!
Kolmas kisa oli sitten nimeltään kello. Keskelle oli laitettu pari keppiä ja niitten ympäri oli 12 estettä laitettu samalla tavalla kuin kello. Piti suorittaa yksi este kerrallaan ja juosta takasin keskelle ja kiertää kepit, kunnes sai mennä seuraavalle esteelle. Bella meni aivan lostavasti, ei mitenkään huippu vauhdilla mutta oli kyllä jo niin kuuma siinä vaiheessa ettei ohjaajakaan jaksannut juosta koko ajan… Meidät hylättiin kuitenkin koska käytin lelua.
Noonakin pääsi mukaan kentälle. Taas oli kauhea huuto kun lapsi näki että muut menee radalla. Reenasin myös putkea ja takaa kiertoja. Aika hyvin lapsi osaa ne jo! :)

Nyt lähdetään mökille ja siellä odottaa 10 vko labbispentu Kasper, Noona pääse vihdoin ja viimein leikkimään saman ikäisen kaa!

Tervetuloa kotiin Noona! + Kotkan möllikisat 21.6.2011

2 kommenttia

Nopeasti ensin vähän agilityä!Torstaina oli taas reenit, ja Bella oli taitava! Kokeilin käyttää vinkulelua ja toimi Bellalle tosi hyvin, meni jopa kontaktit juoksu kontakteina!
Perjantaina oli omatoimireenit ja Bella oli taas innokas ja veti hienosti rata läpi monta kertaa. Kepit ja keinu reenasin erikseen, ja hyvin neiti edistyy koko ajan!!

Voisin varmaan kirjoittaa kymmenen sivua täyteen Noonasta, mut perhana kun toi lapsi nukkuu korkeintaan tunnin niin ei paljon ehdi koneelle kirjoittamaan. Lapsi on nukkunut puoli tuntia jo… joten nyt saa pistää vauhtia alle!
Eli lauantaina lähdettiin heti duunipäivän jälkeen ajamaan kohti Joensuuta. Perillä oltiin vasta myöhään illalla ja nukuttiin hotellissa äidin kaa. Sunnuntaina lähdettiin heti aamulla hakemaan lapsi kotiin.
Noona otti meidät niin iloisesti ja reippaasti vastaan kun astuimme sisään. Autossa oli sitten vähän toista menoa. Ensin lapsi huusi niin lujaa että huhu. 15 minsaa toinen jaksoi huuta ja jopa ulvoa, sitten Noona sammui boksiinsa. Nukkui noin tunnin kunnes heräs taas. Otettiin pissapaussi, ja hienosti toinen teki tarpeet ulkona! Matka jatkui ja tunnin riehuttiin autossa kunnes lapsi taas nukahti. Kolme kertaa pidettiin pissatauko, kaksi kertaa Noonan takia ja kerran omistajan takia… Noona nukkui loppumatkan niin nätisti!
Bella oli heti vastassa kun saavuimme kotiin, Noona olisi halunnut leikkiä mutta Bella näytti vähän hammasta sen sijaan.
Illalla alkoi noi kaks tulla jo aika hyvin toimeen. Illalla tehtiin myös puolen kilsan metsälenkki, ja Noona jaksoi riehua koooookooo ajan…. En ymmärrä. Hepulikohtauksia toi lapsi sai ainakin kymmenen kertaa lenkin aikana.
Yöllä nukuttiin niin sitkeästi, mun kainalossa. Kuudelta herättiin ensimmäistä kertaa, ja riehuttiin noin tunnin. Sitten pentu sammui uudestaan ja heräsi vasta puol yhdeksältä kun äiti tuli herättämään. Joten ensimmäinen yö meni aivan loistavasti!
Maanantaina täällä kävi vähän vieraita katsomassa uutta riiviötä, ja Noonaa ei pelottanut yhtään. Päätin myös kokeilla että miten Noona reagoi putkeen. No en hetinyt edes ottaa putki ulos ja toinen ja roikkui siinä kiinni. Laitoin putken alas ja Noona veti sen kolme kertaa läpi, ehti kerran hypätä putken päälle ja muuten vaan antaa putkelle kunnon kyytiä. Vedin sitten Bellan kanssa putkea ja pentu otti mallia ja ryntäs aina perään, eli putki on jo hallussa!
No päätin sitten vielä ottaa puomin esille. Taas sama juttu en ehtinyt edes laittaa puomi alas ja toinen oli jo menossa kiipeämään puomille. Kontaktit reenattiin kaksi kertaa ja sit piti laittaa puomi piiloon koska toinen ei antanut sen olla rauhassa… Luokse tuloa harjoittelin myös, Noona tottelee todella hienosti kun viheltää.
Illalla oli sitten Bellan agireenit ja lapsi tuli mukaan katsomaan. Noona sai juosta vapaana kun oli rataantutstuminen. Noona oli aivan innoissaan, pentu ei edes katsonut että missä mä olin, vaan juoksi ensimmäisenä ja näytti miten tota rataa pitäisi mennä. Lapsi oli ja aalle menossa, puomille lapsi karkasi neljä kertaa ja kokeilin myös putkea samalla tavalla kun kotona, eli Bellan kanssa reenasin ja toinen juoksi perään. No menin sivulle kun muut alkoi juosta sitä rataa läpi. Noona oli siinä vapaana ja pysyi hienosti siinä kun muut veti rataa läpi… kunnes yhtäkkiä lapsi lähti juoksemaan täysin kenttää kohti räksyttäen ja alkoi juosta radalla olevan koiran perään. Lähdin Noonan perään ja sain tyttöä kiinni. Oli pakko laittaa lapsi kii koska ei se millään pysynyt siinä mun kanssa, ja joka kerta kun joku juoksi radalla Noona veti ja haukkui koska olisi itekin halunnut juosta radalla… Outo lapsi!
Reenien jälkeen pentu nukkui puoli tuntia ja sitten riehuttiin taaaas.
Toinen yö sujui yhtä heinosti kun ensimmäinen ei mitään ongelmia!
Tänään olin ite töissä ja äiti oli kotona hoitamassa lapset. Noona oli ollut täys hullu koko päivän. Riehunut ja riehunut. Tulin kotiin ja meno jatkui vähän aikaa, sitten sammui toi lapsi vihdoin ja viimein. No ei kauan nukkunt, joten päätin käydä pienellä lenkillä. Mentiin pellolle ja siellä oli niin hauskaa Noonan mielestä. Lenkin jälkeen väsytti taas kovasti ja lapsi nukkui jopa tunnin!
Sitten oli taas lähtö, nimittäin Kotkassa oli möllikisat ja päätin osallistua Bellan kanssa ja Noona tietenkin tuli mukaan kisapaikalle. Ensin vähän jännitti, siellä oli niin paljon koiria ja meteliä. Bellan kanssa osallistuin mölliluokassa kisan ulkopuolella. Päätin vetää vaan yksi rata koska Bellaa väsytti niin paljon, ja mölliradalla ei ollut keinua joten päätin vetää se rata läpi. Bella meni hienosti, aika hitaasti kyllä mutta kuitenkin meni kaikki esteet! Vitonen tuli puomin alaskontaktilla, muuten oli hieno rata.
Radan jälkeen jäimme vielä noin tunnin kisapaikalla että Noona tottuisi siihen. Nyt Noonaa ei enää jänskättänyt, vaan likka seurasi kisoja innokkaasti. Tänään oli sama meno päällä kun eilen, nimittäin kun muut juoksi radalla lapsi meni ihan hulluksi. Veti rataa kohti ja haukkui! Ihan selvä agility hullu koira… ;)
Automatka meni aivan loistavasti! Nukkui koko matkan eikä huutanut yhtään, taitava koira kyllä!
On varmaan sattunut tuhat muuta asiaa mutta nyt en ehdi kirjoittaa enää, lapsi on jo herännyt ja kaipaa seuraa…
Vielä sitä pitää mainita että pentu on jo melkein sisäsiisti, osaa pytää ulos jos on hätä. Tottakai aina välillä sattuu vahinkoja. Hihnassa kävellään niin nätisti jo! Nyt on PAKKO MENNÄ!

Vihdoin omat pihaesteet!

Jätä kommentti

Dodiin. Kesäloma on alkanut, mutta töitä olen paiskinut melkein joka päivä. Heti kun työpäivä on loppunut olen suunnilleen juossut rannalle ja Bella on aina saanut tulla mukaan. Olen ihan sanaton… Bella joka on muuten ihmisarka ja mielummin poistuu paikalta kun ihminen lähestyy  ja olisi innokas rapsuttamaan neitiä, on ihan kun eri koira rannalla. Kaikki kaverit saavat rapsuttaa neitiä, ja Bella oikein tyrkyttää itseään syliin!? Ja joka kerta kun käy lenkillä rannan ohi niin ei meinaa saada koira mukaan kotiin, Bella ois niin menossa rannalle ottamaan aurinkoa. En valita, pitää näköjään aina raahata koira mukaan rannalle niin se ehkä oppisi käyttäytymään? Noona saa heti tulla mukaan rannalle niin siitä ei pitäisi tulla arka ainakaan. ;)

Mitä muuta ollaan sitten puuhastellut. Reenattu agia tietysti! Torstaina oli taas reenit. Voivoi. Tänään ei oikein ollut Bellan päivä. Laiska rakki oikein, yritti päästää niin helpolla. Tyttö yritti sitä menetelmää että jos ei tekisi niin sitten tulee toi namikäsi siinä taas heilumaan ja saa namin. No ohjaaja kokeili sitten sellaista menetelmää että jatkaa vaan eteenpäin vaikka koira jää seisomaan, ja leikkii että ohjaa koiraa koko ajan. No mentiin ja Bella jäi taas seisomaan paikallaan kun tuli vähän haastavampi kohta, itse jatkoin matkaa kuin mikään ei ois tapahtunut. Bella jäi vaan tököttämään paikalla vieläkin, no jatkoin matkaa ja sitten tuli sellainen kohta että juoksin suoraan Bellan ohi. Harmi ettei ollut videokameraa mukana, koska neidin ilme oli niiin hassu! Näki oikein kun suu loksahti auki: TÄH se juoksi MUN ohi ja ei antanut NAMIA!??? Ja sen jälkeen oli parasta pistää vauhtia alle, ja Bella juoksi ihan okei muut radat, ei ainakaan jäänyt tököttämään kokonaan! :D

Agilityä ollaan myös reenattu pihalla! Pihalta löytyy puomi, rengas, keinu, hypyt (3 kap), putki ja pussi. Noona saa vähän kasvaa ja sitten hankin kepit pihalle.


Siinä on kaikki hypyt kasattu.


Rengasta pitää vielä maalata ja ostaa uudet ketjut.
Nyt pystyy sitten maksit, medit, minit ja pennut käyttämään tätä rengasta.


Keinu on oikea mittanen, ja on LSK:n vanha keinu.
Keinu oli aika huonossa kunnossa, mutta kun vaihtoi pari
lankkua ja pisti uudet ruuvit, ja vähän uutta väriä
niin nyt se on kuin uusi.


Alas ja ylös menot on myöskin seuran vanha pentupuomi.
Puomi oli niin pahassa kunnossa että sitä piti purkaa, no ei tarvinnut
paljon tehdä niin myös puomi on kuin uusi. Keskilankku olen itse
rakentanut, puomi on 50 cm korkea. Puomin pystyy purkaamaan niin
että saa ylös ja alas meno kontaktit irti toisaalta. Nyt vielä kun Noona on
pieni ja harjoittelee kontaktit niin ajattelin tehdä niin että yksi osa
muuttaa sisään niin pystyy illalla reenaamaan, toinen osa jää ulos jos
haluaa ulkona reenata. Kätevää eiks niin?


IKEAsta ostettu putki, joka on tarkoitettu lapsille. Olen
joskus kauan sitten hankkinut sen Bellalle. Jos joskus muistaa
niin voisi vielä yhden osan ostaa niin siitä tulis vähän pitempi.

Pussista ei ole kuvia. Pussi on vaan puulaatikko jossa on lakana kiinnitetty
silleen kivasti! ;)
Lainaan seuran vanhat kepit vähän myöhemmin.

Noonasta vielä vähän. Noona saapuu kotiin sunnuntaina!! Niin se aika vaan menee. :) Sattui vielä niin mukavasti että serkku meni hankkimaan labbispennun, Kasper. Kasper on kahdeksan viikkonen, ja Kasperista tulee avustajakoira kahden vuoden päästä. No mutta on ainakin samanikäistä pentuseuraa Noonalle.
Kohta on jo koira kotona ja en ole vielä hankkinut kaikki tarvikkeet! Ruokaa tilasin eilen, ja Noonalle alan syöttää barffia.
Tänään sisustin myös Noonan oma nurkka, joka on mun huoneessa. Vielä pitää ostaa paaljon enemmän leluja!!
Naksutin pitää hankkia, häkki, vielä yks hihna, pentuvaljaat, jälkiliina, noutokapula sekä puu että metalli, äääh mitä vielä!?

Pakko myös tunnustaa että olen ilmoittanut Noonan tokokurssille jo, melkein hävettää koira ei ole vielä muuttanut kotiin ja on jo treenipaikka buukattu…. Ekat reenit on jo HEINÄKUUSSA!
Jälkitreenit on kans sovittu jo Jonin kaa… Joni toi tänään jälkikirjan joka hän oli kopioinut mulle ja ilmoitti että lähdetään sitten heti treenaamaan! Oookeiii.
Näköjään on asia vaan niin että Noonasta tulee PK-koira, ja Joni on ihan sitä mieltä että Noona tulee vielä kisaamaan jäljestyksessä.
Ajattelin myös jos alkaisin käydä Noonan kanssa Juha Oreniuksen reeneissä, jos vaikka elokuussa ois ekat reenit? Juha vetää pentuagility kursseja joka on kuulema todella hyviä, ja reenit on vaan kerran kuukaudessa.
On se hankalaa kun haluaisi kokeilla kaikkea! :D

Vielä vähän kuvia Noonasta (c) Laura Pitkänen




(c) Netta T

(c) Inka Räsänen

Porvoo 5.6.2011 + Noona, esteprojekti ja muuta!

Jätä kommentti

Huhu on sattuntu niin paljon ja päivitykset on taas vähän jäännyt…
Viime viikon torstaina oli sitten Kotkan reenit. Poimittiin Wiima kyytin ja matka jatkui kohti kenttää. Sanna ilmoitti sitten että tänään pidetään kisa-treenit. Ensin olin kauhuissaan koska Wiiman kaa olin ainostaan treenannut kerran Annikan pihalla. No lähdin juoksemaan ja ei kestänyt kauan kunnes oli ensimmäinen hylky jo taskussa, matka jatkui ja lisää hylkyjä vaan sateli :) Toinen kerta sama juttu. Sen jälkeen sain neuvoja että miten pitäisi liikkua ja nyt sujui jo paremmin, mutta Wiima on kyl ihan sairaan nopea että juosta saa kyllä ja lujaa! Bellakin pääsi juoksemaan mutta tänään ei ollut Bellan päivä… ei ihan onnistunut mikään. ):

Perjantaina iskä heitti mut heti aamulla junaasemalle Helsinkiin. Neljän tunnin matka meni nopsasti ja kun juna pysähtyi Joensuussa niin oli mun vuoro nousta kyydistä pois. Näin ison kasan ihmisiä ja koiria, ja tiesin että olen oikeasssa paikassa. Pienen ajomatkan jälkeen olimme perillä. Heti pihalla tuli pieni merle sheltti vastaan ja hyppäsi syliin, nimittäin mun tulevan pennun emä ;) Menimme sisään ja siellä nurkassa aitauksen takana makoilivat kolme pientä palleroa, joista yksi on mun tuleva pentu :) Voi että, että joku osaa olla niin söpö ja pieni!
Illalla grillattiin ja touhuttiin pentujen kanssa. Ilmoitin myös Lauralle että pennun tuleva nimi on Noona. Noona oli täydellinen! Pirteä, rohkea, nätti ja villi :) Vaikka Noona oli muita pienempi niin kyllä se osasi pitää puolensa, ja lelut saivat jo kyytiä ja kunnolla! Toivon todella että Noonasta tulee mahtava harrastuskaveri, tai nojaa tiedän jo että Noonasta tulee mahtava harrastuskaveri! ;)
Lauantaina oli sitten aika lähteä takaisin kotiin, ja olisin niin kovasti halunnut ottaa Noonan mukaan jo nyt. Kahden viikon päästä saamme Noonan kotiin <3
Oli mukavaa nähdä pennut livenä ja sitä paitsi sain tavata myös Inkaa ja Lauraa! :)

Maanantaina oli taas reenit. Wiima ja Samba tulivat jo meille heti koulun jälkeen. Neljältä lähdin sitten kentälle ja kävin siellä lenkillä ja vaari kävi hakemassa seuran vanha keinu kotiin korjattavaksi. Aloin kantaa esteet ulos ja viideltä Annika saapui paikalle ja alettiin reenaamaan. Olin rakentanut ykkösluokan rata ja vedin sitä läpi neljä kertaa ja kokeilin erillaisia ohjaus tapoja. Hyvin meni ja virheitä ei tullut ollenkaan. Kuudelta saapui sitten reeni porukka paikalle ja Annika ja sheltit lähtivät kotiin.
Vedin kisa-treenit myös Loviisassa, ja käytin sitä samaa ykkösluokan rataa mitä olin itse äsken juossut. Kaikki saivat ensin kokeilla kaksi kertaa päästä rataa läpi ja sen jälkeen näytin erillaisia vaihtoehtoja. Bellan kanssa vedin jotain pientä, ja kepit onnistuivat todella hyvin :) Yhdeksältä olin vasta kotona ja olimme ihan poikki Bellan kaa.

Tiistaina tulin kotiin koulusta ja huomasin että meidän etupiha oli täynnä agiesteitä. Vaari oli rakentanut kolme hyppyä, rengas ja korjannut seuran vanhaa keinua. Heti kun broidi tuli kotiin niin pakotin hänet mukaan maalikauppaan, siellä ostin sitten maalia ja kaikkea muuta hyödyllistä tavaraa. Koko ilta meni sitten siihen että vedettiin vnahat maalit pois ja alettiin maalaamaan hyppyjä. Siinä välissä lähdin kuitenkin raviradalle, meidän seura siivoaa nimittäin ravirataa ja saa siitä rahaa. Olin vähän myöhässä ja kun saavuin paikalle siellä oli iso joukko ahkeria siivojia. Paikka oli jo siivottu joten sain lähteä takaisin kotiin maalaamaan.

Esteprojekti on kohta valmis, rengasta pitää vielä maalata ja puomia koota yhteen. Laitan sitten kuvia kun kaikki esteet on valmiita ;)

Torstaina oli taas reenit Kotkassa, Wiima oli kisoissa joten menin ainoastaan Bellan kanssa. Bella oli pirteä ja innokas. Tiedossa oli vauhtirataa muitsuttava rata ja Bella veti täysillä. Oli todella mukavaa juosta likan kanssa kun kerrankin sai juosta! :) Mahtavat reenit taas kerran.

Perjantaina Emppu tuli kylään ja lauantaina oli sitten vuorossa päättäjäiset! Sain ihan stipendinkin, “för goda prestationer”,  hyvistä arvosanoista. Olin kyllä itsekin tyytyväinen siitä että miltä todistus näytti :) Emppu lähti kotiin ja kuuden maissa tuli uusia vieraita, nimittäin Wiima ja Samba. Kävin koirien kanssa lenkille ja sen jälkeen lähdin viettämään iltaa rannalle ystävien kanssa. Muuten on aina harmittanut kun melkein kaikki kaverit on jo täysikäisiä ja itse en ole, mutta eilen ei haitannut. Lähdin kotiin kun kaikki muut lähti baariin, ja kotona odotti iloinen koiratrio, Bella, Wiima ja Samba ja ehjä talo.
Kuudelta Wiima tuli jo herättämään ja halusi ruokaa, öhööhö. 11 oli vasta lähtö Porvoota kohti. Auto täynnä koiranhäkkejä ja muuta tavaraa lähdettiin sitten ajamaan Porvoota kohti äidin kanssa.
Ensin oli vuorossa Samba joka on medikoira. Tuomari toimi tänään Kati Wala ja rata ei ollut mitenkään helppo nakki sen voi luvata. Hyvin mielin kuitenkin lähdin radalle Samban kanssa, hieno hylky siitä radalta. Harmittava pieni virhe tuli, olisi pitänyt kiertää takaa mutta ohjasin vähän väärin ja koira hyppäsi suoraan yli eikä kiertänyt. No medi koiria oli mukana 16, ja yksi sai tuloksen joten voitte kuvitella että oli haastava rata.
Wiima oli seuraava uhri, ja Wiima kisaa mini kolmosissa. Alku meni hyvin ja pysyin vielä perässä, keskellä rataa alkoi sitten sattua ja saimme napattua ainakin kolme hylkyä, no matka jatkui ja loppu meni taas mallikaasti ;)
Sitten oli seuraava rata, ja muuten molemmat radat olivat agiratoja. Nyt oli mulla oli sellainen tunne että perhana nyt osuu nappiin ja täysillä. Ja niin kävikin, nollavoitto superajalla! Olin niiiiiin tyytyväinen! :)
Wiiman kaa oli sama rata tiedossa, söhlittiin taas mutta ei yhtä pahasti ja saimme jopa tuloksen, 15 virhepistettä.
Kisapaikalla sattui toinen mukava asia, nimittäin Noonan puolisisko Sabi oli mukana kisapaikalla! Sabi oli villi pikku touhulainen ja aivan ihana tapaus. :)
Oli hieno päivä! Videot tulee joku päivä samoin reenivideot, lupaan! ;)
Huomenna töihin eli se siitä kesälomasta….

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.