Esittely
Olen Fanny Lindfors, 17 vuotias tyttö, Loviisasta. Suomenruotsalainen sen lisäksi.
Opiskelen lukiossa, Lovisa Gymnasiumissa, ja ensi vuonna on kirjoitukset edessä. Lempiaineet koulussa on biologia, kemia ja psykologia. Tuleva ammatti voisi mahdollisesti olla rikostutkija.
Olen eläinrakas, mutta koirat ovat kuitenkin vienyt minut mukaan kokonaan. En kuitenkaan saanut koiraa vaan kanin ollessani kaksi vuotias. Puppe oli mun paras ystävä ja eli kahdeksan vuotiaaksi. Toivoin kovasti että olisin saanut koiran mutta ei. Sain kuitenkin uuden kanin, tai oikestaan kaksi. Hermeliini Emma ja kääpiöluppakorva Bomben. Ja ei kestänyt kauan niin niitä olikin kolme syntyi nimittäin vahinkopentu, Bosse, ja päätimme sitten pitää sen myös. Bosse sairastui viime vuonna ja menehtyi sylissäni ollessaan kuusi vuotias.
Syksyllä Emma jouduttiin päästämään pois, ollessaan seitsemän vuotias. Yksi pirteä luppakorva vielä asuu meidän kanssa, Bomben täytti keväällä seitsemän.

En kuitenkaan antanut periksi koiran suhteen. Ja 12-vuotiaana onnistuin puhumaan vanhemmat ympäri ja niin taloon muutti Japaninpystykorva, Lumivyöryn Just Perfect, eli Bella.
Bella oli kaikkea sitä mitä toivoisin ja vielä enemmän. On ollut ylös ja alamäkiä, mutta en voisi mitenkään kuvitella parempaa opettajaa ja koiraa minulle. Kiitos Reetta tästä ihanasta lumipallosta!
Bellan kanssa haluisin sitten kokeilla kaikkea. Ensin oli näyttelyt, Junior handleria ja Match Showt. Bella ei tykännyt tästä ollenkaan ja lopetin, miksi harrastaa sellaista mistä koira ei pidä?
Seuraava laji oli sitten toko ja koiratanssia. Jäin osaksi koukkuun mutta ei ihan ollut se meidän laji. En koskaan lähtenyt kunnolla treenaamaan, kotona tehdään kuitenkin töitä vieläkin. Osataan paljon mutta olen päätökseni tehnyt enkä lähde kisaamaan.
Agility on sitten se meidän juttu. Tutustuin tähän lajiin keväällä 2008. Rakastuin heti. Bellan kanssa aloitin kisaamisen keväällä 2010. Tyttö kuitenkin pelästyi radalla ja lopetti liikkumisen kisaradalla. Töitä tehdään kovasti ja toivon että vielä joskus juostaan lujaa myös kisaradalla.
Jatkoin kuitenkin kokeilua ja seuraava laji oli sitten mejää ja myöhemmin myös pelastusjälkeä. Esineruutua on myös tultu kokeiltua. Jäljestys on Bellan lempi laji ja saa tytön parhaat puolet esille. Suunnittelen myös että alkaisin treenaamaan ihan oikeasti hajutunnistusta, eli samaa mitä huumekoirat osaavat mutta toinen haju tottakai olisi tiedossa.
Muut lajit mitä on tultu kokeiltua mutta ei sitten oikein jatkunut on rally-tokoa ja flyballia.
Aloitin sattumalta myös ohjaamaan Belgianpaimenkoiraa Ticoa agilityssä. Myöhemmin myös aloitin vähän tokon puolella. Kaksi vuotta treenasin ja kävin möllikisoissa kunnes päätin lopettaa. Paimenkoira on omistajan koira ja en saanut kunnon kontaktin Ticon kanssa. Tico on kuitenkin mukana elämässäni ja toimin Ticon hoitajana ja säännöllisesti käydään Bellan kanssa Ticon pihalla riehumassa.
Vuosi sitten aloitin myös ohjaamaan sekarotuinen Pökö ja Lapinporokoira Muro agilityssä. Toimi sitten meidän yhteistyö vähän paremmin kuin Ticon kanssa. Tänään treenaan ja kisaan säännöllisesti sekä Muron että Pökön kanssa kolmosissa. Muron kanssa nousin itse kolmosiin ja saavutimme Nuorten SM- Hopeaa vuonna 2010, ja osallistuimme Junior Cupin finaalissa. Pökön kanssa olen saavuttanut kolme nolla tulosta kolmosissa.
Aloitin myös ohjaamaan suomenlapinkoiraa Peppiä noin vuosi sitten. Pepin kanssa olemme käyneet möllikisoissa.
Harrastin Saksanpaimenkoira Cosacin kanssa canicrossia pari kuukautta, valitettavasti Cosac sairastui epilepsiaan ja harrastaminen piti loppua saman tien.

Olen toiminut aktiivisesti dogsitterina viisi vuotta, mutta olen päättänyt lopettaa melkein kokonaan. Aika ei riitä enää.
Valmistauduin koiran kouluttajaksi (Rakkaat Haukut) ja sen jälkeen olen pitänyt koirakouluja aina silloin tällöin.
Viime vuonna toimin apuohjaajana agilityssä ja tänä vuonna tulen vetämään kaksi agilityryhmää.
Asutaan kymmenen metriä meren rannasta joten veneily on aina ollut tärkeä osa kesällä. Omistan myös Yamaha YZF-125 ja sillä ajelen kesällä, eli olen prätkätyttö.
Talvella laskettelen ja nyrkkeilen aina silloin kuin aika sallii. Perhe ja ystävät vievät myös aikaani.
Veri sekä pelastusjälkeä, canicrossia, tokoa, koiratanssia ja agilityä harrastan vielä säännöllisesti.
Suunnitelemissa on myös perheen lisäystä. Kesällä pitäisi uusi pentu muuttaa taloon. Ja tästä koirasta pitäisi sitten tulla mun opiskelukaveri jos kaikki menee suunitelmien mukaan.

Fanny ja hännänheiluttajat